Jos haluaisi tehdä tutkimusta siitä, että mitä jostain tietystä aiheesta keskustellaan verkossa, niin mitä hakukoneita kannattaisi käyttää? Jos haluaisi löytää aiheesta kirjoittelua sekä blogeissa että eri keskustelupalstoilla? Löytääkö Google tai Technorati varmasti kaiken?

Mari Koo on kirjoittanut yritysten käyttämistä seurantapalveluista, mutta tarkoitukseni on hakea tiettyä aihepiiriä, eikä tuotetta, palvelua tai yritystä, koskevaa kirjoittelua.

Lähtökohta tähän harjoitustyöhön oli siis se, että jostain piti keksiä mainoksia analysoitavaksi, teoreettisen ja laajemman viitekehyksen sai itse valita kurssilla läpikäydyistä (merkit, metaforat, myytit, argumentaatio, päätöksenteko, kuva ja teksti, visuaalinen kielioppi, koodatut viestit, taktiikat, lainsäädäntö, kulttuurintutkimus, mediakulttuuri jne).

Halusin valita jonkun keskustelua herättäneen aiheen, sillä tavoitteena oli tarkastella jonkun mainoksen elementtejä ja sen herättämää keskustelua. Päädyin valinnassa sitten niihin H&M:n mainoksiin, ja sillä sain teemaksi myös mainonnan sukupuolittumisen ja mainosten naiskuvan. Halusin myös kokeilla blogia harjoitustyökäytössä, ja tähän tekniikkana sovelsin protokolla-analyysia (tiedonkeruutapa jossa testattavaa pyydetään ajattelemaan ääneen, tavoitteena saada tietoa ihmisen mielen sisäisistä prosesseista). Alunperin ajattelin myös analysoida mainoksista tässä yhteydessä käytyä keskustelua, mutta se jää nyt ajanpuutteen vuoksi toteutumatta.

Käytännössä siis analysoin mainoskuvat itse käyttäen apuna Kressin & van Leeuwenin visuaalista kielioppia (lyhyt versio analyysin tuloksista), sekä pyysin vapaaehtoisia osallistujia analysoimaan samat kuvat ensin spontaanisti ja sitten yksityiskohtaisemmin (yhteenveto vastauksista). Yksi tavoite oli myös tarkastella näiden analyysien eroja.

Joitain päätelmiä ennen lopullisen raportin kirjoittamista:
- aihe osoittautui lopulta todella herkulliseksi, ko. kuvathan ovat muualla blogistanissa herättäneet varsinaisen myrskyn
- protokolla-analyysi ei ehkä tähän soveltunut, ja sehän onkin tarkoitettu samaan aikaan ääneen tapahtuvan havainnoinnin raportointiin
- blogi toimii alustana periaatteessa ok, haittapuolina tekniset häikät (kommentit juuttuivat moderointiin, sivupohja turhan joustamaton) sekä se, että alun jälkeen into kommentoida ja keskustella hiipui (tähän ehkä olisin voinut vaikuttaa aktiivisemmin hoputtamalla, toisaalta se olisi voinut ärsyttää). Blogin hyvä puoli tietysti on ajasta ja paikasta riippumattomuus.
- analyysien tuloksia hieman hankala vertailla, niissä käytetty termistö ja tapa analysoida oli sen verran erilainen. Tosin tähän harjoitustehtävään kovin laajaa vertailua ei tarvitse tehdäkään, mutta se olisi ehdottomasti tarkemman tutkimisen arvoinen asia, miten eri tavoilla asioita katsotaan ja niistä puhutaan, ja miten (mahdollisesti) näkemykset muuttuvat ja tarkentuvat prosessin aikana
- mainonnan sukupuolittumiseen ja mainoksen naiskuvaan liittyen käyty keskustelu täällä ja muualla sekä vahvistaa että kyseenalaistaa teorioita!

Tämä työ jää nyt joulun ajaksi muhimaan ja kirjoitustyö alkaa tapaninpäivän jälkeen! Kommentteja otetaan vastaan vieläkin, ihan mihin tahansa (itse mainoksiin, teoriaan, menetelmään, esittämiini tuloksiin tai päätelmiin) liittyen!

Kiitos vielä kerran ja oikein hauskaa joulua!

Täällä on luettavissa käytetty viitekehys ja niiden pohjalta esimerkkikuvista tehty lyhyt analyysi.

Mitä mieltä olette, kuinka hyvin tämä teoria ja menetelmä sopii juuri näiden kuvien analysointiin ja oletteko yhtä mieltä tuloksista?

Joidenkin kriitikoiden (mm. Veikko Pietilä) mukaan kyseinen teoria ei anna mitään uusia työkaluja, ja yksi tämän harjoitustyöni lähtökohtia onkin ollut tuon testaaminen, eli tuleeko kuvaa ilman tätä teoriakehystä tulkitsevilta teoriaa tukevia tulkintoja vai ei.

Lyhyesti ensin oma näkemykseni: teidän tulkintanne olivat eri osin eri lähtökohdista ja katsantokannoilta, ja johdattelustani huolimatta en oikein saanut teiltä kommentteja suoraan tämän menetelmän mukaisiin kysymyksiin.

Toinen teoreettinen viitekehys, johon harjoitustyössäni tulen viittamaan, on mainosten sukupuolittuminen ja naiskuva mainoksessa. Tästähän keskustelua onkin jo jonkun verran ollut, ja odotan tähänkin vielä lisää kommentteja, olettehan lukeneet mitä dosentti Sari Väre on näistä mainoksista sanonut Iltasanomissa. Oletteko samaa vai eri mieltä?

Oma mielipiteeni on se, että juuri näiden kuvien kohdalla nuo lausunnot ja mahdollinen kohu tuntuu hieman ylimitoitetulta, mutta allekirjoitan ehdottomasti sen näkemyksen, että mainoksetkin omalta (ja koko ajan näyttävämmältä) osaltaan ovat muodostamassa meille kaikille samastumisen ja ideaalin kohteita, joten jos kaikki naiset aina kuvataan hoikkina, halukkaina ja hyvännäköisinä (vaikka totuus olisikin joskus/usein jotain ihan muuta), eihän se voi olla vaikuttamatta ajattelu- ja näkemistapaamme.

Odotan innoissani kommenttejanne!

Kiitos kaikille loistavista vastauksista! Nyt on vuorossa toivon mukaan vilkasta yhteistä keskustelua.

Erityisesti toivoisin keskustelua seuraavista seikoista:
- Millainen kontakti kuvan henkilöllä on teihin, kuvan katsojiin?
- Millainen suhde teille tulee kuvan henkilöön?
- Kummalla on valta, kuvan naisella vai katsojalla?
- Mikä kuvassa on “uutta” ja mitä siinä luvataan?
- Miten värit vaikuttavat kuvien tunnelmaan?
- Monet mainitsivat kuvien kertovan tarinaa, tuleeko siihen vielä jotain lisättävää?

Eli nyt voitte joko tarkentaa omia näkemyksiänne, verrata niitä muiden mielipiteisiin, kysyä lisää tai vaikka tehdä kokonaan uusia johtopäätöksiä. Tiedoksenne ja muistin virkistykseksi tässä lyhennelmä ensimmäisen kierroksen analyyseista

Kuva 1:
- Asento on hyvinkin alistuva. Katse on alas- ja eteenpäin. Erittäin lämpimät sävyt ja valo on hyvin tasaista. Kuvan ympärille voi rakentaa tarinan.
- Tyttö istuu sängyssä ja katsoo - hetkinen - jalkoväliinsä. Hän näyttää surulliselta. Jokin tytön ilmeessä ja asennossa alkaa huvittaa ja mielikuvitus lähtee lentoon. Tuo alakuloinen ilme rajaakin seksikkyyden pois.
- Tunnelma on selvästi haaveellinen, ehkä jopa vähän melankolinen. Verhot on vedetty kiinni, yksinäinen yö alkanut, neito ei ole mitenkään tyrkyllä.
- Tyttö kohdistaa katseensa jalkoväliinsä. Ilme on mielestäni outo, jotenkin ihmettelevä tai jopa alakuloinen. Huoneen väritys on ruskeaa ja vaaleaa, hyvin hillittyä. Tunnelma on hillitty, tyylikäs ja varmaankin elegantin muodikas.
Muista vastaavanlaisista mainoksista eroaa ehkä tyylikkyydellään.
- Naisen asento ja ilme normaalista hieman poikkeava: ei hymyile eikä katso kohti, vaan näyttää olevan mietteliäs ja jopa hieman suruhenkinen. Nainen on sängyssä, antaa jotain viitteitä seksiin liittyen. Tätä tukee hämyisä, lämmin valaistus ja sisustus.
- Turhan paljon meikattu neiti näyttää olevan tarjolla hotellihuoneen sängyllä. Tyttö ei ole omassa makuuhuoneessaan, tuon ikäinen ei sisustaisi omaa kämppäänsä noin konservatiivisesti. Tuo väistämättä mieleen ammattimaisen seksikkäitten alusvaatteiden tarvitsijan.
- Naisen asento vaikuttaa väsyneeltä, surulliselta. Sänky johdattelee ajatuksia joko nukkumiseen tai seksiin. Takana oleva lamppu viestittää että on ilta. Sisustus kokonaisuutena jättää mielikuvan kaupunkilaisuudesta. Eteenvedetyt verhot saavat ajattelemaan että huoneen tapahtumat ovat yksityisiä. Naisen tummat hiukset ja tumma meikki korostavat vaikutelmaa illasta. Kuvassa on ehkä hieman tiiviimpi tunnelma kuin yleensä vastaavissa mainoksissa.
- Huulten töröisyys viittaa siihen, että asussa on toivottu seksikäs efekti. Jalat ovat puolittain ristissä ja katse itsessä, eli ehkä vihjataan, että tässä ei nyt käydä kopuloimaan ulkopuolisten kanssa, vaan kyseessä ovat tytön omat nautiskelut. Etualalla on jotain turkiksen näköistä ja värisävyt ovat kuvassa suklaata ja kermaa, eli tyypillisiä naisellisia aisti-iloja ja hemmotteluja ilmaistaan.
- Miellyttävä ja rauhallinen asettelu. Pään ja silmien asento on hieman outo - katsooko nainen reisiään vai nukkuuko hän? Huone näyttää hieman hotellihuoneelta, mutta valaistus ja värit ovat vanhanaikaiset, hienostuneet, ehkä jopa ylelliset. Voisi olla 1900-luvun alun eroottinen kuva. Yksityiskohtien ansiosta tämä on kauniimpi, seesteisempi, “vanhanaikaisempi” kuin monet räväkämmät alusvaatemainokset.

Kuva 2:

- Malli katsoo selvästi jotakuta ja odottaa häntä. Värit ovat taas erittäin lämpimiä ja kuvakulma tällä kertaa alaviistosta. Hieman tulee sellainen 3. pyöräolo, kun kuvakulma ei ole suora ja malli ei katso kameraan. Mallin ilme on tässäkin kuvassa alistuva. Kuvassa malli katsoo hyvin voimmakkaasti eteenpäin. Katse on hyvin määrätietoinen, joten siellä on oltava joku.
- Miellyttävät värit, joskin edelliseen verrattuna jonkinlainen viileys lisäksi. Tyttö seisoo ja tuijottaa jokseenkin apeana, ehkä hieman odottavana, anovana tai epävarmana, eteensä. Katse on varmaan kohdistunut johonkin tiettyyn henkilöön. Ylävartalo on hieman eteenpäin taipunut ja kädet ottavat tukea pöydästä: ehkä hän on vastaanottamassa jotain, joka ei välttämättä ole positiivista ilmeestä päätellen. Jotenkin tytön vieressä oleva alaston patsas on kummallinen. Tuote näkyy nyt selvemmin kuin edellisessä kuvassa, joten sikäli tämä on tuotekohdistetumpi markkinointitapa.
- Sensuelli pronssipatsas pöydällä on alaston, kuin lupaus siitä rakkaudesta jota tämä kuvan nainen ei saa. Selvästi mietitympi ja tasokkaampi mainos kuin alusvaatemainokset yleensä.
- Sama surullisen näköinen tyttö kuin ensimmäisessä kuvassakin nojailee tukevaan pöytään tai tasoon. Tasolla on alaston naisfiguuripatsas, ehkä messingin värinen. Patsas on klassinen ja seksitön, ehkä vastakohtana tytölle. Tyttö katselee huoneeseen päin mielstäni onnettoman näköienä. Odottaako siellä joku ei niin miellyttävä kumppani? Onko tyttö luksushuora, jota asiakas odottaa? Kuva ei ole yhtä tyylikäs kuin ensimmäinen.
- Jonnekin kauemmas suuntautuva katse henkii mielestäni jonkinlaista vahvuutta, jota naisen asento, kiinnisitaistut hiukset ja olkapäältä muka-huolettomasti valuva aamutakki korostavat. Ympäristö luo vaikutelmaa varakkuudesta, hienostuneisuudesta, perinteitä arvostavasta tyylistä. Nainen ei keikistele eikä siis sitä kautta pyri luomaan vaikutelmaa seksikkyydestä. Alusvaatteista tulee enemmänkin naisen omaa identiteettiä vahvistava tuote kuin muiden houkuttelemiseksi käytettävät asusteet.
- Koin tämän kuvan edellistä miellyttävämmäksi, koska tytön silmät näkyvät ja hän seisoo. Miljöö on ihan yhtä vieras tavalliselle nuorelle naiselle kuin siinä edellisessäkin. En ymmärrä, miksi nämä kuvat on tarvinnut ottaa noin tunkkaisessa menneen maailman prameilevassa miljöössä.
- Naisen asento on toisaalta haastava, toisaalta odottava ja tarjoutuva. Hän katsoo jotain, joka on juuri astunut ovesta sisään. Sisustus, hämäryys, lamput antavat samoja viitteitä kuin aiemmassakin kuvassa. Naisen takaa näkyvä patsas lisää kuvatun ilmapiirin aistilllisuutta.
- Vahvasti meikattu hoikka nuori tyttö sänkykampauksessa katsoo jossain kuvan ulkopuolella sijaitsevaa ihmistä intensiivisesti. Taustalla on ylellisen näköisiä verhoja, kullattu alastoman naisen patsas (tai kaksikin), pehmeästi valaisevia lamppuja. Tyttö nojaa koristeelliseen kaiteeseen ja tilan vaikutelma on suuri, eli ei olla kovin intiimissä tilassa (paljasteluteema?). Yhdessä aamutakkiviestin kanssa ilme on ilmeisesti tarkoitettu haastamaan seksitouhuun, vaikka asento on melko varautuneen oloinen.
- Asento on aavistuksen verran teennäinen. Patsas, lamppu ja kaide viittaavat ylellisen hotellin sviittiin tai isoon, kartanomaiseen taloon. Valaistus on samantyyppinen kuin kuvassa 1, mutta värit ovat kylmemmät, ja ehkä juuri siksi myös tunnelma on viileämpi.

Käy katsomassa kuvat :
ensimmäinen ja toinen.

Kerro joko meilitse tai tämän postauksen kommentteihin (jos vastaat kommenttilaatikkoon, älä lue mahdollisia aiemmin tulleita kommentteja) kummastakin kuvasta:
- spontaani ensivaikutelma, mitä ajatuksia ja tunteita kuva herätti
- sitten analysoi kuvaa yksityiskohtaisemmin: henkilöä (asento, sijainti, katse jne) , esineitä (sijainti, laji, tarkoitus), taustaa, valaistusta, yms. Koita kuvailla millaisia merkityksiä juuri nämä valitut henkilöt, esineet, tausta, valaistus yms antavat kuville ja miten (jos mitenkään) ne eroavat muista vastaavanlaisista mainoksista.
- kerro lopuksi katsomistilanteesta ja siitä oletko nähnyt kuvia aikaisemmin ja jos niin missä, ja ajattelitko silloin kuvista samalla tavalla
- kerro vielä oletko keskustellut kuvista aiemmin jossain ja/tai oletko kuullut muiden keskustelevan niistä ja jos niin mitä

Aikaa vastauksille on tämän viikon loppuun, ja viimeistään ensi viikon maanantaina (4.12.) teen vastauksista lyhyen koosteen ja toivon että vielä yhdessä keskustelisimme niiden pohjalta.

Kiitos jo etukäteen vastauksistanne!

Ennen kuin ensi viikolla ryhdytään tosi toimiin pyytäisin vielä kommentteja toteutustavasta.

Tarkoitukseni on siis kysellä ajatuksianne yhdestä/muutamasta mainoksesta. Näitä ajatuksia kysyn kahdessa vaiheessa, eli ensin jokaiselta erikseen, muiden vastauksia näkemättä ja sitten vielä yhteistä keskustelua aiheesta. Haluaisin siis tutkia sekä spontaaneja mielipiteitä, assosiaatioita ja analyysejä että seurata keskustelussa esiintyvää perustelua ja mielipiteiden vaihtoa.

Mitä mieltä olette, pyydänkö ensimmäiset kommentit meilitse ja laitan niistä jonkun koosteen sitten keskustelun pohjaksi? Vai kävisikö niin, että laitatte kommentit ihan normaalisti tehtäväpostauksen perään, mutta pidän kommentit piilossa siihen saakka kunnes on varsinaisen keskustelun aika?

Tarkemmin ajateltuna ulkomuoto ei nyt ainakaan tähän hätään muutu, mutta blogin funktio ja sisältö muuttuvat. Eli tähän mennessä (siis viimeksi toukokuussa) kun olen käsitellyt mielenkiintoisia uutisia, linkkejä ja blogijuttuja, siirryn nyt käsittelemään opiskelujani. Samalla poistin tämän blogilistalta, sillä tarkoitus ei ole (ainakaan näillä näkymin) kalastella uusia tai satunnaisia lukijoita, vaan toimia alustana harjoitustöille, linkkien keruulle, ajatuksien koostamisella jne. Voi olla että juuri tämä pohja ei ole kaikkein toimivin, mutta nyt ei ole aikaa etsiä muita. Vinkkejä otan vastaan mielelläni.

Kuten niin monessa muussakin kodissa, lapsena meillä katsottiin euroviisuja innolla. Joskus taisi olla lehdestä printattuna joku äänestystaulukkokin ja sen avulla etsittiin kotisohvan suosikkia. Mitään videoita tai muita tallennusvälineitä ei ollut, joskus innostuttiiin nauhoittamaan viisuja mankalle (ihan perinteisellä tavalla, mikkiä apuna käyttäen) ja näitä rahisevie kasetteja sitten vongutettiin kavereiden kanssa pari seuraavaa viikkoa ja koitettiin saada sanoista selvää. Onneksi ei sentään ole tallella mitään vihkoja jossa olisi foneettisesti muistiin merkittynä eri maiden viisuja 70-luvulta Kaiken huippu oli tietysti Abba, ja Abban levyjä tulikin vuosien varrella ostettua paljon (joitakin vielä sitten tuplana cd:iden myötä).

Vähän myöhemmin viisut sitten jäivät ainakin erityisesti katsomatta, mutta jos nyt ei muuta ohjelmaa ollut ja kotona oli, niin ainakin Suomen karsinta tuli katsottua (ja ainakin Ultra Bra’ta äänestin kahtenakin eri vuonna, toisella kertaahan äänisaalis ei riittänyt edes Suomen finaaliin). Kansainvälisten kisojen musiikki ei enää innostanut ja voittajat ja häviäjät unohtuivat samantien.

Parina viime vuonna on ärsyttänyt Suomen ehdokkaaseen liittyvä yhtäaikainen epätoivoisuus, väkisin yrittäminen ja hälläväliä -uho. Huvittavia ovat olleet kirjoitukset lehdistössä ennen finaalia (Laura euroviisufanien suosikki, Jari Sillanpää hurmasi lehdistön jne) kun se sokea reettakin pystyi näkemään että suosio oli joko kuviteltu, marginaalista tai vain kohteliaisuutta. Ja silti se pettymys saavuttamatta jääneestä finaalipaikasta jaksoi yllättää ja hämmästyttää vuosi vuoden jälkeen.

Tänä vuonna itseltä tuntui että paukut oli ihan loppu. Suomen karsintahärdelli oli jotain ihan käsittämätöntä, Lordista en ymmärtänyt muuta kuin että kovasti oli meteliä ja koko ruljanssi tuntui ylimitoitetulta. Silti tuttu adrenaaliini nousi taas viimeistään semifinaalissa: Suomen esityshän oli hätkähdyttävä! Tämähän voi menestyäkin, ainakin eroaa muista ja reippaasti. Abba-vertailu oli ilmeinen, niin raikkaalta esitys vaikutti muun pönötyksen ja pikkupornoilun seassa. Ja kyllä se pisteidenlasku ja voitto oli riemastuttavaa! Tuntui kunnon revanssilta kaikkien vuosien jälkeen!

Näin reilua viikkoa myöhemmin ja lehtien ja verkon keskustelua seurattua täytyy yhtyä siihen näkemykseen, että jotain on todella tainnut liikahtaa. Ilmeisesti euroviisuja seuraavat muutkin kuin lapsiperheet ja vanhemmat ihmiset, ja se Suomen karsinnoissa nähty nuorisomeininkin tosiaan on tullut ja uponnut. Koko tapahtuma on kuin joku urheilutapahtuma, jossa arvostelu, pisteytys ja tulosseuranta ovat aivan yhtä tärkeitä elementtejä kuin itse kisaesitykset. Ja äänestyskäyttäytymiseen vaikuttaa esityksen lisäksi se mistä maasta esiintyjä tai äänestäjä tulee! Tällä kertaa onneksi joukosta erottuva kappale keräsi pisteet tasaisesti joka puolelta, joten kaikenlaisen kotiin- ja naapuriin päin vetämisenkin voi unohtaa jos vain kunnolla kolahtaa.

Jälkikohu maskien ja maskittomien kuvien tiimoilla on niinikään hämmästyttävää. Toive maskien säilyttämisestä on toki ymmärrettävä, vaikka sekin pikkuisen kummastuttaa. “Fanien” ylimitoitetut reaktiot ovat olleet sitäkin kummallisempia, vaikka ns. roskalehdistön tapoja ja motiiveja on tietysti ihan hyväkin välillä julkisesti epäillä. Silti, onko rokkitähden (olematonko?) yksityisyys tosiaan se kaikkein tärkein asia? Etenkin kun, ainakaan toistaiseksi, kyse ei ole ollut mistään salaa napatuista paparazzi-kuvista, vaan vanhoista ja ihan hyvistä kuvista (joissa on esiintynyt hyvin tavallisen näköinen mieshenkilö nuorena ja viattomana). Kuvilla ei ole myöskään pilkattu tai halvennettu ketään, ei edes sitä Lordi-hahmon takana olevan henkilön yksityisyyttä. Ja tämä yksityisyys tosiaan merkittävästi kapeni euroviisuvoiton myötä, haluttiin tai ei.

Kevään pikkuhiljaa koittaessa (aika positiivisesti ajateltu) voi vielä uhrata ajatuksen synkille lauluille. Helsingin Sanomat ja Radio Helsinki ovat pitkin kevättalvea hakeneet Suomen synkintä laulua (oma ehdotukseni on Alatalon “Ihmisen ikävä toisen luo”).

Myös Blogcriticsissä Sadi Ranson-Polizzotti innostui listaamaan pateettisia balladeja, ja
mahtipontisen surkeitahan nuokin esimerkit ovat (tunnistin kaikki muut paitsi Ryan Adamsin Come Pick Me Up’in). Nyt jäi sitten päähän pyörimään suomeksi lauletut “Mä yksin oon, tietenkin” ja “Päivän kuin unta vain” vuorotellen!

Television ja lehtien suosikkijuttuja ovat erilaiset muuttumisleikit. Meikataan, leikataan, muokataan ja pimpataan, naisia, miehiä, vartaloita ja autoja. Suositun tanssiohjelman puheenaiheita ovat (miesten takapuolten lisäksi) rokkari-Jonen hätkähdyttävä muodonmuutos jne. Eihän siinä mitään, hauskahan se olisi joskus päästä ammattilaisen uudelleenmuokkaamaksi, hienoihin kuviin, meikkeihin ja vaatteisiin.

Vai olisiko? Ehkä leikkinä, mutta kuinka kauan kukaan enää erottaa leikkiä todesta? Milloin leikki muuttuu työksi (jo nyt jossain on mainittu naisten kolminkertaisesta työstä: työ-työ, kotityö ja työ oman ulkonäön eteen)? Yhä nuorempanako, kuten Washingon Post’in artikkelin mukaan leikki-ikäisille järjestettävissä Glamour-juhlista? Kyllähän sitä itse kukin on pienenä (melkeinpä sukupuolesta riippumatta) pukeutunut äidin korkokenkiin, hattuun ja sotkenut kasvonsa huulipunalla, mutta kaikkein vähiten siihen leikkiin kuuluisi mairea ammattilainen joka kehottaisi “kostuta huuliasi ja hymyile kameralle”!